Siirry pääsisältöön

K - Koti

Me ostettiin tää meidän nykyinen rivitalokämppä 2009. Taloyhtiön kaikki talot on rakennettu 80-luvun alkupuolella ja ostohetkellä asunnossa oli paljon alkuperäisiä pintamateriaaleja. Muuton jälkeen maalasimme melkein kaikkki seinät.

Rempan aloitimme makuuhuoneesta. Siellä oli sellainen "ihana" lila seinä sekä puupaneeliverholauta koko huoneen leveydeltä. Sen "verholaudan" poistamisessa oli ihan mieletön työ, varsinkin kun piti työskennellä siellä katonrajassa. Makuuhuoneen maalaaminen meni muuten hyvin, mutta seinät olisin voinut tasoittaa paremmin.
Verholautaa purkamassa
Hankalin remontoinitkohta oli portaikon seinämä. Se oli niin korkea, eikä siihen saanut järkevästi mitään telineitä. Me sit revittiin ja hangattiin irti sitä tapettia niin hyvin kuin osattiin (jatkovarsilla). Portaikon seinämä maalaaminen onnistui kuitenkin yllättävn hyvin.

V-mäisin osio "seinärempasta" oli tapetin repiminen olohuoneen ja eteisen yhdistävästä seinästä. Se on ihan mielettömän pitkä seinä (n. 10 m) ja siinä tapetti oli laitettu maalaamattomalle betoniseinälle. Tapetti sitten lähti 1 cm palasina siitä irti ja jäljelle jäi kuoppia. Mä sit tasoittelin ja hioin sen. Lopputulos oli kyllä todella hyvä ja tasainen. (En oli ikinä uskonut. )

Asunnon pisin seinä näkyy oikealla jotenkuten.
Tasoitteluun ja hiomiseen meni tovi... tässä näkyy vain eteisen seinä

Remppa-projektissa mulla ei palanut hihat lainkaan, mutta raivosin sitten sitäkin enemmän kootessani Ikean Bestå hyllyä. Avokki sit lopulta kokos sen loppuun, koska se ei jaksanut kuunnella mun kiukuttelua. Sen hyllyn kokoonpano on ihan ok, mutta mua ärsyttää vieläkin se, että puukuviointi vetolaatikoissa ja ovissa on eri suuntaan. Tämä on oikeasti todella pieni asia, mutta häiritsee mua ihan suunnattomasti.
Bestå hyllyä kasaamassa..oikealla kasattua tuotetta ja keskellä lattialla keskeneräist hyllyä.
Tämän jälkeen meillä on ollut vain sellaisia pikkuprojekteja, kuten keittiön kaappien maalaaminen ja saunan lauteiden ja seinien suojaus.

Mulla on haaveissa, että meidän mäntyportaikon saisi maalattua. Askelmia ja kaiteita riittää, eli ei oo ihan pikku homma. Askelmien maalaaminen pitäisi vielä ajoittaa niin, että oltais jossain muualla muutama päivä sen jälkeen... muutenhan ne on tassujen ja jalanjälkien peitossa.
Portaat vielä maalaamatta.
Tämän lisäksi olen suunnitellut sellaista pikkuprojektia kuin kylpyhuoneen paneeliseinien maalaus ja keittöön haluaisin uuden hellan. Meidän nykyisen hellan uuni on mallia - palaa takareunasta ja raaka etureunasta.  Mulla oli jo rahat kasassa uutta hellaa varten, mutta laitoin ne rahat sit mielummin Onnin magneettikuvaukseen. (ja lyhennettiin me autolainaakin hieman ylimääräistä). Haluan säästötilillä olevan kuitenkin ihan reilu puskuri pahan päivän varalle ja tässä sitten keräillää rahaa kasaan uutta uuni varten.

Tosin etupihaakin olisi kiva ehostaa. Mä haluaisin kaadattaa sen suuren kuusen, mutta se sit taas maksaa... ja en tiedä viitsinkö tehdä etupihalle mitään ennen kuin se kuusi on kaadettu.

Kommentit

Suositut tekstit

Ummikot Aasiassa 2016 - Maokongin teeviljelmät

Viimeinen päivä Taiwanissa käytettiin Maokongin teekukkuloille. Kukkuloille pääsi kätevästi gondolilla. Tämä oli ehdottomasti pisin gondoliajelu, jolla olen ikinä ollut.    Matkalla oli kolme välipysäkkiä ja tietenkin se päätepysäkki. Näkymät oli tietenkin mahtavat ja erittäin vehreät Vehreyttä sai myös ihailla suoraan alaspäin, koska gondoleissa oli läpinäkyvä lattia. Huipulla sitten ihmeteltiin tovi että mitä tehtäis. Päätettiin vuokrata päheät sähköpyörät. Mä otin pinkin. Huristeltiin edestakaisin alueella ja käytiin myös pienellä kävelyllä jonnekin huipulle. Ei sielä mitään nähnyt kuin vihreän seinämän... koska sitä kasvillisuutta oli niin paljon. Teeterasseja oli siellä täällä tietenkin. Käytiin myös tietenkin teehuoneessa. Juotiin tietenkin teetä, mutt myös hedelmä jäähilejuomia. Mä join tietenkin mangoa ja avokki otti jotain vihreää. Sähköpyörillä sai tehokkaasti ihalitua maisemia, mutta maasto oli aikaisempia kohteitamme ehkä h

Ummikot Aasiassa 2016 - Hualien

Edellisen päivän sateet Tarokossa ilmeni vain enää märkinä kenkinä aamulla. Edessä oli luvassa lämmin aurinkoinen päivä tutustuen Hualienin kaupunkiin. Tarkoituksena oli ensin lainata majapaikkamme pyöriä, mutta pian totesimme ettei meidän kunto ja lämmönsietokyky (+30 astetta) riitä siihen mitä olimme suunnitelleet tekevämme. Kävimme sitten juna-aseman kupeessa olevassa Giantin-liikkeessä vuokraamassa sähköpyörät. Giantin sähköpyörä  Eka suuntasimme avokin bongaamalla kevyelle 4 km aamureippailulle Zuo cang trailille. Polun alussa on infokeskus, jonka henkilökuntaan kuulunut mies oli erittäin ystävällinen ja antoi meille jopa kauniita postikortteja mukaan.(Jos olen unohtanut aikaseimmin mainita, niin taiwanilaiset ovat äärettömän ystävällisiä ja avuliaita.) Reitin kartta - ihan vaan pari mutkaa No tämä aamureippailu oli sitten kaikkea muuta kuin kevyttä eli koko 4 km nousua. Hiestä märkiä oltiin jo ennen ensimmäistä kilometriä. Mä olin ihan varma ettei me sinne "hui

Ummikot Aasiassa 2016 - Taiwan ja ruoka

Taiwanissa ruoka oli aina todella hyvää ja useimmiten myös halpaa. Tämän lisäksi se ruoka sopi mun vatsalle todella hyvin. Sytojen jälkeen vatsa on välillä esittänyt omia protestejaan turpoamalla, mutta tällä reissulla ei ollut mitään muita ongelmia kuin se yksi ilta Kaoshiungissa. Avokkikin sanoi että vatsa on ollut yllättävän hyvässä kunnossa. Ruoka ei ollut tulista, tai ainkaan liian tulista meille kummallekkaan... vaikka mausteita siinä toki oli.  Ruuan tilaaminen tuotti harvemmin ongelmia. Usein ruokalistoissa oli englannin kieliset käännökset, joskaan ne niissäkin oli käytetty varmaankin google-translatea. Vaihtoehtoisesti ruokapaikat saattovat erikoistua vain yhteen asiaan esim. Beef-noodlesiin (nautaa ja nuudeleita) ja silloin sen paikan nimi oli myös Beef-noodle. Beef-noodels Taiwanissa tuli testattua myös monta uutta ruoka-ainesta. En esimerkiksi ikinä aikaisemmin ole syönyt kokonaista friteerattua rapua (hampurilaisen välissä). Ei se mikää makuelämys ollut, mutta

Ummikot Aasiassa 2016 - Junalla Hualienista Taipeihin

Junaliput kannattaa Taiwanissa ostaa mahdollisimman aikaisin. Tämän opimme, kun Hualienissa ostimme lippuja Taipeihin. Lähtö oli lauantaina ja olimme ostamassa lippuja pari päivää aikaisemmin. Hualienin ja Taipein välillä on useita junavuoroja päivässä, joten emme arvaanneetkaan että kaikki paitsi yksi junavuoro oli täyteen buukattu. Tästä junasta saimme junan kaksi viimeistä vapaata paikkaa. Junalippu Junamatka Hualienista Taipeihin kesti muutaman tunnin. Avokki ja minä istuimme eri vaunuissa. Ihailin myös alkumatkasta rannikon vehreyttä ja marmoriseinämiä. Minä istuin jonkun turistioppaan vierellä koko matkan ja juttelimme siinä kaikenlaista.  Matka kului rattoisastati siinä jutustellessa ja taisin torkahdellakin.

Saarihyppelyä Kreikassa - Megalo Livadin hylätty rautakaivos (Serifos)

Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi Poseidonin autovuokraamosta. Saimme allemme pikku-Peugeotin 90€:lla kahdeksi vuorokaudeksi. Saarella ajaminen oli aika jännää, koska teiden kunto vaihteli todella paljon ja kapeat tiet kiemurtelivat kaiteettomia jyrkänteen reunoja pitkin. Alanyassa, Sisiliassa, Kefaloniassa ja Sloveniassa oli aika eksoottisia teitä välillä, mutta siis Serfios on ihan omaa luokkaansa tässä asiassa. Ja sitten taas asiaan... Serifoksen saari on täynnä hylättyjä kaivoksia. Kaivoksen tunneleihin pääsee tutustumaan vain oppaan kanssa, mutta meille riitti "seikkailu" ihan tunneleiden ulkopuolellakin. Megalo Livadin kaivos alue ei ole iso, mutta omalla tavallaan jännä. Siellä oli rapistuneita rakennuksia, kärryjä sekä kiskoja ja vahvana kontrastina on sitten upea turkoosi meri. Megalo Livadin hylätty kaivos Maasto oli välillä vähän haasteellista ja mun flip-flopit ei ollu se paras jalkine tänne. Lenkkareilla olis saanut vähän paremmin pitoa ja suoj